Juuri Nyt -haaste 7: Keltaisen repun lauseet
Keltainen
reppuni on seikkaillut Anun Putiikkiein Juuri Nyt -haasteessa. Kun
pääsin mukaan Design Tiimiin, jonka jäsenet laativat jokaviikkoiset
kommentit, oli luontevaa sopia, että lauseeni sivuaisivat aina
matkailua. Ja koska palkkioksi oli luvassa askartelutarvikkeita, aloin
suunnitella juttua niistä.
Uusin
innostuksenaiheeni on pocket letters, pl. 9 keräilykorttitaskua täynnä
aarteita! Teemanmukainen linja; kääntöpuolen kuvituksessa näkyy sovittu
aihe, joka voi olla vaikka kissat, 1950-luku, kuumailmapallot tai
teekutsut. Tai jokin teksteihin liittyvä inspirational Quote -PL:
Toiselle
puolelle sujautellaan pikkulahjoja, ellei toisin sovita. Ne voivat olla
tarroja, teippinäytteitä, teetä, makeisia, koristeita,
askartelukuvioita, kiiltokuvia, ja yhteen taskuun tulee kirje.
Taskut ovat 2,5" x 3,5" ja sopivat myös ATC-korttien säilyttämiseen. Millainenhan olisia ATC-aiheinen taskukirje?
Kirjeet on tarkoitus kerätä kansioon, joten ennen pitkää saa kauniin kokoelman ihanuuksia selailtavakseen.
Kaikki
yhdeksän taskua laaditaan valmiiksi vastaaanottajalle. Pocket letter ei
siis ole ketju, jossa kukin vaihtaja täyttää yhden kolon ja 9. saa
pitää valmiin kirjeen.
Nyt
kun kesäkuussa 2016 alkanut Juuri Nyt -haaste on jatkunut jo
puolitoista kuukautta, sovimme Anun kanssa, etttä 7 viikkoa kertaa 7
lausetta on 9 matkailuaiheista PL-lausetta. Koetin laatia ne niin, että
voit kommentoida, vaikket ikinä poistuisi kotoasi. Saati jos poistut.
Tarvikkeet
kirjeen laatimiseen taskulehdykkää lukuun ottamatta sain Anulta
Putiikkien valikkoimista. Taustana on askartelukartonki, jonka toinen
puoli on valkoinen. Kuvapuolen saattoi paloitella repäisyviivaa myöten
sopiviksi korteiksi. Muutamista leikkasin vähän reunaa.
Anun Putiikeissa on myynnissä washiteippejä, joskaan kuvassa käyttämistäni ei ehkä enää kaikkia.
Lahjavalikoimassa on tällä erää leimasimia, paperiliittimiä, tarroja, muistilappuja...
Tarvikkeet:
askartelukartonki
Kaisercraft, tussi ZIG Memory System, askartelukuviot Icons
collections: Journey, tarrat sn@p studioo by simple stories,
paperiliittimet MAMBI The Happy Planner Paper Clips, leimasimet
Technique Tuesday. teipit ja muistilappuset Anun Putiikkien
valikoimista.
Keltaisen repun taskussa oli 9 lausetta:
- Minusta... matkailu...
- ...toivekohteeni, mutten ikinä...
- Passi...
- Lähettäisin lentopostia...
- Lomalla...
- Junat...
- ...kotimaassa.
- Palaan yhä uudestaan...
- Menolippu
Ps kertauksena mistä tässä oikein olikaan kyse :-)
Anun Putiikkien blogista löytyy "Juuri nyt..." -haaste. Haaste ilmestyy kerran viikossa blogiin -aina keskiviikkoisin. Tämä haaste on luotu inspiroimaan Sinua -ajatuksia, tekstejä, muistiinpanoja... Tervetuloa mukaan!
Ohje kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan näin:
Täydennä lauseet haluamallasi tavalla, oikeaa tai väärää ei ole.
Voit koota haasteet vihkoosi, planneriin tai vastaavaan, pitää itselläsi, linkittää blogiin, instagramiin tai vastaavaan, käyttää inspiraationa vaikka skräppäyksessä. Halutessasi voit kirjoittaa vastauksesi kommenttikenttään ja halutessasi voit myös linkittää blogisi tai vastaavan kommenttiin -jos vastauksesi löytyvät myös sieltä.
Kommentin (eli täydennetyt lauseet) jättäneiden arvotaan palkintoja -ainakin nyt aluksi joka viikko! Mutta erityisesti toisten vastausten lukeminen inspiroi vielä enemmän -kuinka hauskaa onkaan huomata, miten eri tavoin ymmärrämme lauseenalun ja mitä muita asioita mielissämme liikkuu!
Arvontaan osallistuvat kommentit aina siihen saakka kun seuraava haaste on julkaistu. Myöhemminkin voi haasteita kommentoida, ja linkittää töitä, vaikka skräppisivun, jossa on käytetty jotain haasteen lausetta.
1 Minusta parasta matkailussa on uudet ihmiset,maisemat .ideat ja uudet ajatukset.
VastaaPoista2 toivekohteeni,Italia mutten ikinä varmaan sinne enää pääse.
3 Passi olisi kyllä voimassa .
4 Lähettäisin lentopostia ystävälle Kroatiaan.
5 Lomalla on parasta vaan olla ilman aikatauluja ja kiirettä.
6 Junat - treno
7 Kesä on paras kotimaassa.
8 Palaan yhä uudestaan Italian muistoihin.
9 Menolippu ihan minne vaan .Ihan yvä olisi irtautua tutuista poluista ja suunnata kohti seikkailua.
Hei! Arpaonni suosi sinua juuri nyt 7 arvonnassa, laitahan viestiä anun.putiikit @ gmail.com osoitteeseen!
PoistaSähköposti osoite ei alkuun toiminnu .toivottavasti saat tämöän viestin nyt.
PoistaKiitokset ihanaa tääpiristi kummasti.
1. Minusta sanonta, että matkailu avartaa, on ehdottomasti oikeassa!
VastaaPoista2. Japani on toivekohteeni, mutten ikinä kuvitellut, että pääsen suunnittelemaan toistakin matkaa sinne.
3. Passin on oltava aina voimassa.
4. Lähettäisin lentopostia paikkoihin, joissa olen käynyt.
5. Lomalla on tehtävä ulkomaanmatka, ei se muuten lomalta tunnu!
6. Junat eivät voi olla täsmällisempiä kuin luotijunat Japanissa!
7. Matkustan mielelläni myös kotimaassa.
8. Palaan yhä uudestaan kotiin. Koti on paras paikka reissussa rähjääntyneelle.
9. Menolippu Kamputseaan on ostoslistalla. Talviloman aika on selvitettävä! Vai onko se nykyään suomeksi muka Kambodža, pöh!? Ja täytyy kai se paluulippukin ostaa...